Ajattelin koota tänne kaikista minun ja magikarpdollin Pokémonroolipelin nukeista pienen esittelyn (: Kirjoitan kustakin hahmosta sitä mukaa, kun nuket valmistuvat ja yritän parhaani mukaan myös päivitellä näitä.
Viimeisin päivitys 18.9.2011
~
Emma Roth
Emma on tunnollinen hikipinkoluonne, jolla on sydän paikallaan. Hän on kotoisin Kanton Viridian Citystä, jossa Rotheilla on oma tila ja Rapidash-tallit, joita Emman äiti Melba Roth ylläpitää. Emma onkin ollut hevostyttö koko ikänsä. Rothien isä Frank on juristi, joka työskentelee luvattoman paljon Saffron Cityssä, mutta pitää silti kiinni perheestään ja on Emmalle tärkeä. Tytöllä on itseään vuoden nuorempi veli Dennis, joka on lyhyesti "hippi hoppari" (magikarpdollin hahmo, kuva).
Emman parhaita ystäviä ovat energinen Sheila Conner (jonka tyttö on tuntenut aivan taaperosta asti), Derrick Carter (jonka Emma tapasi Sheilan kautta) ja Ji Yong Kim (johon Emma tutustui ensin koulun foorumeilla ja tapasi vielä kesällä ennen koulun alkua). Emma on hyvä ja uskollinen ystävä, mutta aivan kaikkea hänkään ei ystävilleen kerro. Tyttö on meinaan pahuksen paljon pihkassa luokan pahikseen, Cole Stoutiin, joka sattuu olemaan Petra Yorkin poikaystävä ja mahdollisimman erilainen kuin Emma. Tai ainakin antaa ymmärtää niin...
Emma omistaa poikaeeveen nimeltä Elmer, jonka sai JiJin tädiltä Pewter Citystä kesällä ennen koulun alkua. Eevee olikin jotain, jota Emma oli pitkään halunnut, ja pikkuisen hakeakseen tyttö samosi Sheilan, Derrickin ja Denniksen kanssa läpi Viridianin metsän. Se oli aikamoinen seikkailu! (;
Emma on yksi päähahmoistani, ja rakastan häntä syvästi. Hahmo juontaa juurensa aina lapsuuden leikeissä seikkailleeseen tyttöön (joka on aikanaan jo varmasti saanut vaikutteita Potterin Hermionesta), vaikka hän on tietenkin saanut myös hiukan tummempia ja aikuismaisempia sävyjä. Mutta pohjimmiltaanhan tämä kaikki on sitä samaa leikkiä! Ei kenenkään ihan totta ole pakko kasvaa kokonaan aikuiseksi. Tai aikuistuminen ei tarkoita, että leikkiminen pitäisi kokonaan jättää. ♥
Petra York
Petra tulee Hoennin Lilycove Citystä. Hän on varakkaan perheen esikoinen, joskaan ei ainut lapsi, vaan hänellä on kolme vuotta nuorempi pikkusisko Mindy. Perheen äiti on entinen huippu-urheilija Siena (o.s. Coel) York ja isä Lorrin York menestyneen ravintolaketjun osakas. Petra on kaikkea mitä koulun kermaan kuuluvan suositun kuuluukin olla: hänellä on rahaa ja ulkonäköä, pisteliäs kieli ja komea poikaystävä. Tosin, tuo jälkimmäinen on kyllä tuottanut ongelmia jo yhden elämän edestä, Cole Stout kun ei ole se maailman helpoin tapaus yksinkään, ja sitten Petran kanssa... Parilla on ongelmia piisannut, ja suhde ei ole enää oikein tukevalla pohjalla (varsinkin kun Petra löysi itsensä Lilycovelaisen taiteilijahörhön sylistä ja Colekin näyttää olevan aivan muissa maailmoissaan). Katsotaan kaukanko tätä kestää.
Petra ei kovin helpolla luota ihmisiin, mutta Antonia Vasilyevasta hän on löytänyt itselleen sydänystävän. Antonia on kotoisin Snowpoint Citystä, ja kaksikko tapasi yläasteella. Colen veli Karl on Antonian poikaystävä (kliseisesti ;P).
Petralla on kaksi pokémonia: meganium Chris ja starmie Sparkle.
Kuten Emma, Petrakin on hahmona ollut jo aikanaan mukana lapsuuden leikeissä. Hän on saanut vaikutteita OC:n Marissa Cooperista. Rakkauteni myös tähän hahmoon on rajaton!
Jaida Conner
Jaida on Sheila Connerin kaksoissisko, mutta luonteiltaan he ovat kuin yö ja päivä. Jaida on koreileva (vaikka onkin perheestä, joka on varallisuudeltaan keskiluokkaa alempana) ja hiukan ynseä luonne. Hän menee täysillä mukaan omiin juttuihinsa, mutta jos jokin ei häntä kiinnosta, tyttö myös osoittaa sen. Siskonsa taas on aina iloinen ja energinen, sekä hyvin kiinnostunut kaikesta. Se, mikä Jaidaa sitten kiinnostaa, on korut ja muiden kansojen kulttuurit. Hänellä on oma kaveripiirinsä ja moni ihmetteleekin, miksi hän edes haki St. Sea Kingin oppilaitokseen, kun varmaan Jaidan harrastuksia lähempänä olevia koulujakin olisi ollut.
Jaidalla on Ofelia-niminen vulpix.
Jaidan hahmo on aikalailla jalostunut sitten ammoisten aikojen. Jaidaa vastaava hahmo käväisi toisinaan lapsuusleikeissä, mutta muistaakseni sillä ei ollut minkäänlaista luonnetta tuohon aikaan. Edelleenkin Jaida on melko etäinen hahmo minulle, mutta katsotaan mihin tyttö tästä kehittyy.